Kuukauden kaupunkitutkimuskolumni

Salla Jokela

Arkistoitu

Istanbul ja Helsinki: kaupungit kahden maailman rajalla

 SallaJokela2013
Kirjoittaja viimeistelee suomalaista matkailukuvastoa ja kansallisen identiteetin rakentumista käsittelevää väitöskirjaansa Helsingin yliopiston geotieteiden ja maantieteen laitoksella.


Helsingin ja Istanbulin markkinoinnissa käytetyt iskulauseet ovat hämmentävän samankaltaisia. Matkailumainosten mukaan molemmat kaupungit ovat ”idän ja lännen kohtauspaikkoja”. Helsinkiä myydään länsimaisena kaupunkina, jossa voi aistia ripauksen slaavilaista eksotiikkaa. Istanbulia puolestaan markkinoidaan Euroopan ja Aasian maantieteellisenä saumakohtana. Se näyttäytyy muiden eurooppalaisten suurkaupunkien tavoin sivistyksen ja vapauden tyyssijana sekä poliittisen ja sosiaalisen järjestäytymisen keskuksena. Samaan aikaan Istanbulin valtavat mittasuhteet, Bysantin ja Ottomaanien valtakunnan aikainen arkkitehtuuri sekä rukouskutsujen rytmittämä elämä ruokkivat käsitystä salaperäisestä itämaisesta kaupungista.

Kulttuuriset ideat idästä ja lännestä kohtaavat myös näiden kaupunkien rakennetussa maisemassa, jossa ihmisten henkilökohtaiset kokemukset, jaetut muistot ja ideologiset näkemykset ruumiillistuvat. Vieraillessani Istanbulissa syksyllä 2013 muistelin uutisia levottomuuksia, jotka täyttivät Beyoğlun kaupunginosan edellisenä kesänä. Kun ylitin Taksimin aukiota, mieleeni vyöryi kuvia väkivaltaisista ja arvaamattomista poliiseista, jotka uhkasivat kyynelkaasulla länsimaisia arvoja kannattavia uudistusmielisiä mielenosoittajia. Tapahtumien ketju sai alkunsa rauhanomaisesta mielenilmauksesta Gezi-puistossa, jossa joukko istanbulilaisia vastusti hallituksen suurisuuntaista rakennusprojektia. Poliisien väkivaltaisen väliintulon seurauksena mielenilmaukset laajenivat hallituksenvastaisiksi. Samalla ne levittäytyivät viereiselle Taksimin aukiolle, jonne ihmiset kokoontuivat vastustamaan muun muassa Turkin pääministeri Recep Tayyip Erdoğanin itsevaltaisia otteita.

Moskeija
Moskeija iltavalaistuksessa. Kuva: Salla Jokela.

Vierailuni aikaan Taksimin aukio oli rauhallinen. Aloin pohtia omia mielikuviani ja kesän tapahtumia suhteessa Istanbuliin liitettyihin kulttuurisiin ideoihin. Idän ja lännen välinen vastakkainasettelu ei elänyt ainoastaan omissa kuvitelmissani, vaan se muodosti myös yleisemmän tulkintakehyksen alkukesän tapahtumille. Länsimaisessa mediassa kertomus näistä tapahtumista pelkistyi ajatukseen kaupunkitilasta näyttämönä, jolla konservatiivinen ”itä” ja liberaali ”länsi” kamppailivat yhteiskunnallisesta vaikutusvallasta ja näkyvyydestä. Arkisissa keskusteluissa ajatusta idän ja lännen yhteenotosta vahvisti käsitys ”arabimaailmasta” yhtenäisenä kokonaisuutena. Kuvat Taksimin aukion mellakoista kytkeytyivät vuoden 2011 ”arabikeväästä” alkaneeseen kansannousujen ja mielenilmauksien sarjaan, vaikka monet toimittajat korostivat, ettei näitä tapahtumia pitäisi rinnastaa toisiinsa.

Istanbulilaisten kanssa keskustellessani havaitsin, että hallituksen toimia kritisoivan puheen rinnalle oli noussut huoli Istanbulin imagon saamista kolhuista ja sen vaikutuksista kaupungin vetovoimaan. Paikallinen mattokauppias harmitteli länsimaalaisten asiakkaiden vähenemistä mielenosoituksia seuranneina kuukausina. Hän halusi kumota kielteisiksi olettamiaan käsityksiäni Istanbulista osana vaikeasti ennakoitavaa Lähi-itää.

Taksimin aukio
Taksimin aukio. Kuva: Salla Jokela.

Kauppiaan hätä tuntui tutulta ja ymmärrettävältä, sillä se muistutti minua identiteettipoliittisesta keskustelusta Suomessa. Erdoğanin aikaisessa Istanbulissa ei kampanjoida ainoastaan sananvapauden ja monimuotoisuuden puolesta, vaan myös ”länteen” kuulumisen puolesta. Mieleeni palautui kaavamainen kuva suomalaisista, jotka pohtivat, mitä muut heistä ajattelevat. Kauppiasta häirinneet itäiset mielikuvat Istanbulista muistuttivat kirjallisuudentutkija Edward Saidin määritelmää ”orientalismista”, joka tarkoittaa eurooppalaislähtöistä käsitystä eksoottisesta, viettelevästä, arvaamattomasta ja toisinaan pelottavasta Lähi-idästä ja Aasiasta. Tämä käsitys vertautuu kylmän sodan aikaisen ”suomettumisen” muovaamaan kuvaan Suomesta osana Neuvostoliiton valtapiiriä. Vaikka Euroopan unionin jäsenyys ja Nokian menestystarina ovat liittäneet Suomen symbolisesti osaksi ”länttä”, suomettumiskeskustelun kaikuja on kuultu vielä 2000-luvulla esimerkiksi silloin, kun Helsingin markkinoimisen ”venäläisyydellä” on pelätty vahvistavan vääriä mielikuvia Helsingin identiteetistä.

Sekä Istanbul että Helsinki haluavat tarjota matkailijoille ja asukkaille monikulttuurista kaupunkielämää helposti lähestyttävissä, ”länsimaisissa” puitteissa. Istanbulin esimerkki osoittaa, että ei-toivottujen ihmisryhmien ulossulkeminen julkisilta paikoilta voi käynnistää arvaamattomia tapahtumaketjuja. Ollakseen elävä ja rauhanomainen kulttuurien kohtauspinta kaupungin on annettava tilaa myös niille, jotka eivät sovi vallitsevan ideologian määrittelemään muottiin. Helsingissä kaupunkitilan kaupallistuminen uhkaa marginalisoida ne, joilla ei ole varaa tai halua osallistua urbaaniin elämään yksilöllisinä kuluttajakansalaisina. Meidän on tärkeää keskustella siitä, mihin laajempaan ideologiaan tämä hienovarainen ulossulkeminen liittyy ja millaisia seurauksia sillä voi olla.

22.12.2013

Salla Jokela