Kuukauden kaupunkitutkimuskolumni

Tanja Vahtikari

Arkistoitu

Tampere kaupunkitutkijoiden näyttämönä

 Kirjoittaja on tutkijatohtori Suomen Akatemian Yhteiskunnan historian huippuyksikössä (Tampereen yliopisto) sekä Suomen Kaupunkitutkimuksen Seuran hallituksen jäsen. Hänen tutkimusaiheensa on kaupunkiyhteisöjen (jälleen)rakennus ja menneisyyden käyttö toisen maailmansodan jälkeisellä ajalla.

”Nykyaikainen suurkaupunki on olemukseltaan mitä suurimmassa määrin dynaaminen. Vastakohtana maaseudun staattiselle elämänmuodolle kaupunkiin on kotiutunut levoton, kiireinen elämä, joka ei hyväksy paikallaanpysymistä ja menneisyyden muistojen itsetyytyväistä peilailua. Suurkaupunki itsessään on etenevä draama, jonka sekä näyttämö että esittäjät vaihtuvat ripeässä tahdissa.” Vuonna 1950 Helsinkiä suurkaupunkina tarkastelleen historioitsija Eino E. Suolahden tapaan my nykypäivän kaupunkitutkijat kaytämme ahkerasti näyttämö-metaforaa kaupunkia kuvaillessamme – tutkimuksissa puhutaan draamasta, käsikirjoitetuista tapahtumista, näyttelijöistä, rooleista, dialogeista sekä kulisseista ja kulissien takaisesta. Näyttämövertausten määrä tuskin on vähentynyt performanssin ja performatiivisuuden yleistyessä tutkimuksen käsitteinä. Myös Tampereen yliopistossa 11.–12. toukokuuta 2015 järjestetyillä 13. kaupunkitutkimuksen päivillä oli teemana ”Kaupunki näyttämönä”. Suosituksi osoittautunut teema kokosi yhteen lähes 200 tutkijaa, virkamiestä ja kaupunkiaktiivia hedelmälliseen ja monitieteiseen keskusteluun. Konferenssin päävastuullisena järjestäjänä toimi Suomen Kaupunkitutkimuksen Seura (SKTS) kanssajärjestäjinään Alue- ja ympäristötutkimuksen seura (AYS), Yhdyskuntasuunnittelun seura (YSS) sekä Tampereen yliopiston Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö. Tampereen kaupunki osoitti vieraanvaraisuuttaan tarjoamalla konferenssin osallistujille vastaanoton Raatihuoneella.

Konferenssin kutsuvieraspuhujista sosiologi Bella Dicks Cardiffin yliopistosta käsitteli kaupunkeja osallistumisen näyttämöinä tapaustutkimuksenaan Etelä-Walesin entiset kaivoskaupungit, joissa kaivostoiminta päättyi 1980-luvulla ja jotka saivat sen jälkeen Barbara Kirschenblatt-Gimblettin tunnettua toteamusta lainaten ”toisen elämän” kulttuuriperintönä. Dicksin mukaan Etelä-Walesin kulttuuriperintöhankkeissa ihmisiä osallistettiin taloudellisesti epävarmoina aikoina legitimoimaan tehtyjä päätöksiä. Dicks myös toi esille, etteivät osallistamisen retoriikka ja todellinen osallistaminen välttämättä kulkeneet käsi kädessä.

Osallistumisen tematiikkaan pureutui myös sosiologi Veikko Eranti, jonka Sosiologia-lehdessä 1/2014 julkaisema artikkeli ”Oma etu ja yhteinen hyvä paikallisessa kiistassa tilasta” valittiin parhaaksi vuonna 2014 julkaistuksi kaupunkitutkimusaiheiseksi tieteelliseksi kirjoitukseksi. Helsingin Haagan täydennysrakentamisen tarjoaman esimerkin avulla Eranti osoitti, kuinka suomalainen kaavoituksen osallistumisjärjestelmä mahdollistaa vaikuttamisen rakentamisen oman edun ympärille.

Terrorismista kokonaisvaltaiseen performanssiin

Historiantutkija Mats Fridlund Aalto yliopistosta analysoi kutsuvierasluennossaan terrorismia kaupunkielämää säätelevänä tekijänä, toisin sanoen kaupunkia terrorismin näyttämönä. New Yorkin World Trade Centeriin vuonna 2001 tehdyn terrori-iskun seuraukset – liikkumisen rajoitukset, esteet, pelon ja kyräilyn ilmapiiri – ovat tuttuja monelle myös kaupunkitilassa. Fridlundin historiallinen tarkasteluperspektiivi oli kuitenkin pidempi. Terrorismiin varautuminen, pelko varautumisen riittävästä tasosta tai luottamus varautumiseen, ovat Fridlundin mukaan olleet osa kaupunkien elämää ja kaupunkisuunnittelua jo 1800-luvulta lähtien.

Kaupunkitutkimuksen päiviä luonnehtinut performatiivisuuden tematiikka laajeni kokonaisvaltaisimmilleen arkkitehtuuriteoreetikko ja säveltäjä Christopher Dellin (Universität der Künste Berlin / HafenCity Universität Hamburg) kutsuvierasluennon yhteydessä. Dellin levebreläisestä tilanteoriasta ammentaneen luennon pääsanoma oli, että kaupunkitilan tuottamisesta tulisi siirtyä kohti tilan improvisaatiota. Kaupunki ja kaupunkitilan muodostus ovat yllätyksellisiä prosesseja; Dellin mukaan näihin yllätyksiin vastaaminen vaatii yhtäältä kaupungin pitkäjänteistä tutkimista, toisaalta kykyä improvisoida. Dellin esityksessä tieteellinen performanssi yhdistyi taiteelliseen performanssiin, kun hän todensi teoriaansa vibrafonilla improvisoimalla. Mieleenpainuva keynote-esitys!

Monipuoliset teemaryhmät

Kaupunkitutkimuksen päivien 15 työryhmässä kuultiin peräti 78 esitelmää, joten kaikkien työryhmien ja esitelmien lyhytkään mainitseminen ei tässä yhteydessä ole mahdollista. Päivien teemaa lähestyttiin työryhmissä muun muassa arjen, asumisen ja työn, kaupunkisuunnittelun ja improvisaation, legitimoinnin ja osallisuuden, aktivismin, täydennysrakentamisen ja kulttuuriympäristön sekä kaupunkitapahtumien näkökulmista. Kuulemistani esityksistä itseäni kiehtoi etenkin arkkitehti Iida Kalakosken esitys rakennusten patinasta hitaan rytmin synnyttäjänä kaupunkitilassa.

Keholliseksi ja tanssilliseksi kokemukseksi kaupunkitilallinen performanssi muuttui niille konferenssin osallistujille, jotka jalkautuivat AYS:n Versus-verkoston ja kaupunkilavatansseja järjestävän yhteisön toteuttamalle “Onpa kadulla mittaa” -tanssilliselle kaupunkitutkimusretkelle.

Viitteet:

Kirschenblatt-Gimblett, Barbara (1998), Destination Culture: Tourism, Museums, and Heritage. University of California Press: Berkeley.

Suolahti, Eino E., ‘Helsingin historian dramaattisuus’. Valvoja 5 (1950): 147–152.

Kirjoitus on julkaistu TERRA-lehden numerossa 127: 2 (2015).